Kehity hyväksi ammattikuvaajaksi blogimme vinkkien avulla

Nettikuvatshop.fi ei enää löydy tältä sivulta. Vierailethan sen sijaan sivulla kameranetti.fi.

Ammattivalokuvaus

Monelle meistä valokuvaus on rakas harrastus, mutta aika harva loppujen lopuksi saa luotua tästä rakkaasta harrastuksesta itselleen ammattia. Jos haaveenasi on ammattimainen valokuvaus, jääthän seuraamaan blogipostauksiamme, jotka valottavat tätä mielenkiintoista ja monipuolista ammattia hyvin monesta eri kulmasta!

Kurssilta kuvaustaitoja

Omia valokuvaustaitoja voi lähteä kehittämään pikkuhiljaa vaikkapa valokuvauskurssin avulla. Esimerkiksi Lightroomin käyttö on tärkeää, jos tavoitteena on oppia kuvaamaan kuin ammattilainen. Myös esimerkiksi erilaisiin kuvakulmiin on hyvä tutustua, sillä ne tuovat omaan kuvaamiseen aivan uudenlaista syvyyttä. Kuvauskursseja, kuten kameralaitteita, on moneen lähtöön ja lompakkoon. Mikäli kurssi on kallis, rahoitus siihen voi löytyä myös lainan muodossa.

Valokuvabloggaajaksi

Osa taitavista kuvaajista on onnistunut nostamaan lifestyle-bloginsa kautta kuviaan esiin ja luomaan tätä kautta itselleen osa-aikaista valokuvausalan yrittäjyyttä. Kun lukijasi pääsevät ihastelemaan blogisi kautta ottamiasi kauniita kuvia, saattavat he haluta sinut ikuistamaan myös omat tärkeät virstanpylväänsä, kuten lapsensa syntymän, tämän ensimmäisen syntymäpäivän tai hääpäivänsä. Jos haluat tarjota tällaisia palveluita blogisi kautta, kannattaa tästä ehdottomasti mainita blogisi yhteydenottosivulla. Löydät myös tästä blogista runsaasti vinkkejä, joiden avulla voit kehittyä ammattimaiseksi valokuvaajaksi tai alan bloggaajaksi.

Usein oman persoonallisen tyylin ylläpitäminen kannattaa, sillä moni haluaa kuviinsa aivan tietynlaista otetta ja näkökulmaa. Jonkun kohdalla toimii romanttinen ote, kun taas joku toinen pitää hieman räväkämmästä otteesta. Kannattaakin jo ehti alusta lähtien pyrkiä luomaan itselleen oma persoonallinen tyyli, jolle kannattaa pysyä melko uskollisena.

Omia valokuvia kannattaa jakaa esimerkiksi Instagramin kautta, sillä siellä hyvät otokset saavat melko helposti huomiota. Kiinnitä huomiota myös siihen, että feedisi pysyy tasapainoisena. Esimerkiksi yhtenäinen filttereiden käyttö voi auttaa pitämään feedin ilmeen helposti tunnistettavana ja tyyliäsi korostavana. Myös Instaan kannattaa lisätä omat yhteystietosi, jotta lukijasi saavat sinuun tarvittaessa yhteyttä.

 


© 2024 Nettikuvatshop.fi. All Rights Reserved.